perjantai 18. syyskuuta 2015

"My lord is very kind, and a great fool" - Animecon 2015

Mitäs tässä.

Animeconista kirjoittelu on venynyt ja venynyt. Koko tapahtumasta ei taida olla mitään sanottavaa? Kuviakaan ei juuri otettu, kun cossit tuli kuvattua jo Archipelaconissa. Tässä kuitenkin ihan vähän Animecon-kuulumisia.

Teimme hiukan kustannuslaskelmia MinMinWitchin kanssa ja päädyimme lähtemään Kuopioon omalla autolla. Tai no, minun isän autolla, mutta kuitenkin. Matka sujui tosi mukavasti kuunnellessa MMW:n levykokoelmaa ja ihmetellessä Laukaan vaakunaa (oltiin ihan varmoja että se on punajuuri, eipä ollut). Kuopion päässä majoituskoulu löytyi helposti, ja löydettiin autolle parkkipaikkakin.

MMW otti nättejä kuvia matkalta, ja muutenkin jälleen kaikki kunnia postauksen kuvista hänen suuntaansa.

Lauantaina meillä oli Archipelaconista tuttu aikaparadoksi-GoT-ryhmä, eli minulla Dany, Sevenillä Sansa ja Chooichilla Margaery. Nähtiin tuttuja ja juteltiin muiden GoT-cossaajien kanssa. Oltiin yhdessä länsimaista syöpää. Kävimme myös MMW:n kanssa yhdellä luennolla, jonka nimeä en muista, mutta joka käsitteli elämää animehahmona. Ihan hassuja videoita, muuten aika mitäänsanomatonta settiä.

Kuvia ei juuri tullut otettua. Saimme tasan yhden asiallisen kuvan.


Muutoin shootti näytti tältä.


Tai tältä.


Tai tältä, pointti taisi tulla selväksi.



Sunnuntaina meidän oli tarkoitus MMW:n kanssa käyttää RWBY-cossejamme, mutta MMW oli perjantaina noin 10km päässä Kuopiosta huomannut, että Weissin kengät jäivät kyydistä. Pallottelin siinä sitten että jaksanko laittaa cossia, ja päädyin lopulta menemään ihan siviileissä. Kävimme Sevenin kanssa karaokessa kuten coniperinteisiimme kuuluu. Kävimme myös katsomassa AMV-kisan sekä sunnuntain cossikisat.

Eipä tässä kai sen kummempia. Ihan kiva con, kivoja ihmisiä, kivat viikset.



Tracon-kuulumisia luvassa pian! Ainakin toivottavasti.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Archipelacon ja kaiken eeppisyys

Note: I usually write my blog posts entirely in Finnish, but since English was the main language of the event I'll include a short summary in English at the end of the report. Who knows, maybe there are one or two non-Finns out there who are interested in my ramblings.

Tekstiä ja kuvia 25.-28.6.2015 Maarianhaminassa järjestetystä Archipelaconista!

Archipelacon-matka alkoi minun osaltani keskiviikkoiltana, kun ajelin bussilla opiskelijakämpälleni Turkuun. Myöhemmin illalla kävin noutamassa Sevenin ja Chooichin juna-asemalta. Totuttuun tapaan loppuilta meni cossinteossa. Kiinnitin Yangin takin hihoihin napit ja Danyn paitaan metallikoristeet, ja suttasin maalien kanssa Danyn vaatteita hiukan autenttisemman näköisiksi. Yhden aikaan viimeinen majoitettavani Joni saapui paikalle, ja jonkin aikaa lagattuamme menimme nukkumaan. Ehdimme nukkua ehkä kolme tai neljä tuntia, ennen kuin piti nousta ja sompailla paikallisbusseilla satamaan Siljan terminaaliin. Terminaalissa syötiin banaaneja ja löydettiin MMW. Sieltä laivaan ja kurssi Ahvenanmaalle.

Heihei Turku


Meillä oli matkan ajan hytti käytössä, ja päädyimme paikkaamaan edellisyön univajetta. Laivamatka sujui mukavasti ja Maarianhaminaan päästyämme hotellikin löytyi helposti. Kerrankin investoimme majoitukseen enemmän kuin lattiapaikkojen verran, ja se kyllä kannatti. Tämä kuitenkin oli vähän pidempi reissu kuin yleensä.
Lähdimme tapahtumapaikalle hyvissä ajoin ennen avajaisia, että ehdimme varmasti saada lippumme ilman kiirettä. Lippuina toimivat badget, mikä oli cosseja ajatellen hirveän kätevää. Ei tarvinnut huolehtia rannekkeista, kun kuvattiin. Tunsin oloni vähintäänkin VIP-henkilöksi badgen kanssa, haha.

Avajaiset olivat nopeasti ohi, mutta kaikki oleellinen tuli sanottua ja kunniavieraat esiteltyä. Kaikki ovat varmaankin lukeneet kunniavieraslistan moneen kertaan monelta eri sivulta, mutta kerrataanpa kuitenkin: George R.R. Martin, Parris McBride, Johanna Sinisalo, Karin Tidbeck ja Gary K. Wolfe.



Ensimmäinen varsinainen ohjelma, johon menimme, oli Nordic Weird Interview with Johanna Sinisalo and Karin Tidbeck. Tidbeckin kirjoja en ole ainakaan muistaakseni koskaan lukenut, mutta Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi on lukioajoilta tuttu. Olen kirjoittanut siitä tabuja käsittelevän esseenkin.
Paneeli oli hurjan mielenkiintoinen ja myös hauska. Pitäisi varmaan lukea enemmänkin näiden kahden kirjoja.

Illemmalla kävimme vielä scifikonsertissa, jossa esiintyivät Quinsonitus ja Saana Iljin. Konsertin nimi Deep Space Overture soitti välittömästi kelloja jossain takaraivossani. Jos en ihan väärin muista, niin tämä konsertti on ehkä esitetty aiemmin Turussa? Minun piti mennä paikalle, mutta sitten en päässytkään. Mikäli kyseessä tosiaan oli sama setti, niin ajatella mitä tuli missattua silloin. Konsertti oli suorastaan eeppinen, viihdyin loistavasti. Gremlins-biisi jäi soimaan päähän loppuillaksi.

Loppuilta hotellilla meni cossien viimeistelyssä. Lyhensin MMW:lle Weissin ponnarin, sudin vielä vähän maalia Danyn vaatteisiin ja viimeistelin peruukin. Peruukki oli lainassa Sevenilta, joka oli tehnyt siihen nätit laineet. Itse tein lettikampauksen. Koska kyseessä oli täysin tavallinen peruukki, lyhyemmät otsahiukset ja kaikki, letit eivät heti asettuneet nätisti ja pelkäsin että verkko ja omat hiukset näkyvät. En myöskään ole mikään etevä kampaaja, enkä ainakaan yhdeltä yöllä. Olin vähän epäileväinen kampauksen suhteen, mutta sain todeta lauantaina peruukin olevan ihan kelvollinen.


Ennen sitä kuitenkin perjantai. Laitoimme MMW:n kanssa RWBY-cossimme päälle. Mielestäni Yangin asusta tuli kokonaisuutena ihan hyvä, varsinkin kiireaikataululla tehdyksi. Kaulus nyt vieläkin häiritsee kun se on tuommoinen ruma, mutta muuten.

Kävimme heti aamusta Fictional Languages in Fantasy -paneelissa, joka tosin meni minulta osittain ohi väsylagauksen vuoksi. Asia oli kyllä ihan kiinnostavaa, mutta takana olivat totuttua lyhyemmät yöunet.



Luennon jälkeen kävimme valokuvaamassa tapahtumapaikan ympäristössä, laitoin parhaita otoksia tekstin sekaan. Kaikki on kuvannut MMW, ellei toisin mainita.

Ohjelmapuolelta seuraavana oli Life in Fandom, jossa kunniavieraat Martin, McBride ja Wolfe kertoivat ohjelman nimen mukaisesti elämästään fandomissa. Paneeli oli todella hyvä, enkä ehkä kestä kun kaikki panelistit olivat niin mahtavia.



Tunnin päästä edellisestä palasimme auditorioon kuuntelemaan paneelia Translating A Song of Ice and Fire, jossa kirjasarjan suomalainen ja espanjalainen kääntäjä kertoivat käännöstyöstään ja sen haasteista. Jälleen aivan loistava paneeli ja niin hienoja ihmisiä.

Jäimme auditorioon kuuntelemaan seuraavaa ohjelmaa, jossa Martin luki Ser Barristanin luvun uusimmasta kirjasta. Siitä jäljelle jäänyt ohjelma-aika käytettiin yleisökysymyksiin. Mielessä kävi kysyä itsekin, mutta jätin kysymyksen hautumaan seuraavan päivän varsinaista Q&A:ta varten. Se oli ehkä virhe.



Pariin tuntiin ei ollut meitä kiinnostavaa ohjelmaa, joten kävimme hotellilla vaihtamassa cossit tavallisiin vaatteisiin ja palasimme Alandicalle Zombies, Necrophiles and Spiraling Penises -luentoa varten. Luento oli kuitenkin todella suosittu, emmekä mahtuneet enää saliin. Taisimme käyttää vapaa-ajan korttipeleihin tai mahjongiin, kuten melkein kaikki muutkin vapaa-ajat koko tapahtumassa.

Mukana MMW Weissina, kuvannut Chooichi.

Illan viimeisenä ohjelmana oli Game of Thrones Burlesque. En ollut ikinä aiemmin käynyt burleskissa, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Show alkoi ihan hyvin, ja välissä oli pari hienosti toteutettua kohtaa, mutta osittain esitys oli hyvin sekava. Etenkin loppua kohden en pysynyt koko hommassa mukana enää ollenkaan.

Varsinaisen ohjelman päätyttyä kävimme vilkaisemassa millainen meno pool partyssa oli. Kerrankin käytiin iltabileissä, vaikka ei kauaa viivyttykään. Tequila ei ollut ihan niin pahaa kuin muistin.

Lauantaina menimme vasta yhdentoista aikoihin tapahtumapaikalle odottelemaan kahdeltatoista alkavaa Martinin signeeraustilaisuutta. Jonoa oli ehtinyt muodostua jo silloin, joten menimme seisomaan jonon jatkoksi. Loppujen lopuksi jonon pää meni kai jossain koko rakennuksen ulkopuolella.
Siinä jonottaessamme joku STT:n kuvaaja tuli kysymään, voiko hän ottaa kuvat minusta ja Sevenista kun saamme signeeraukset. Annoimme luvan ja kuvaaja lupasi lähettää kuvat meille tapahtuman jälkeen. Tapani mukaan näytän kuvassa melkoisen törkeältä, mutta onhan tämä silti ihan hieno.

Kuvaajana STT:n kuvaaja, jonka nimestä en tiedä mitään.

En ole koskaan aikaisemmin ollut tilanteessa, jossa hahmon luoja näkee cossini, joten tilanne oli aika jännittävä. Etenkin, kun asun tein kiireessä ja tiesin tarkkaan, mitkä kohdat olisi pitänyt tehdä paremmin. Martin tunnisti heti cossini ja kysyi missä lohikäärmeeni ovat. Vastasin siihen jotain mikä ensimmäisenä tuli mieleen, taisin sanoa että ne ovat ulkona odottamassa. Kun sain kirjani signeerattuna takaisin Martin vielä sanoi minun näyttävän hyvältä. Olkoonkin vaikka kaikille cossaajille annettu yleiskehu, mutta se lämmitti mieltä suunnattomasti.

Signeerauksen jälkeen löysimme Ri-kunin ja jäimme juttelemaan. Otimme myös yhteiskuvan paikalla olleen Aryan kanssa. Hänellä oli hieno lohikäärmeenmuna, jonka kanssa pääsin poseeraamaan.



Kävimme tässä välissä valokuvaamassa läheisessä puistossa, perusporukan lisäksi mukana oli Ri-kun. Vaikka emme liikkuneet Maarianhaminassa kuin suht pienellä alueella, kuvauspaikkoja olisi löytynyt vaikka kuinka. Kuinka monta kaunista paikkaa yhdessä kaupungissa oikein voi olla, oikeasti.







Seuraavassa ohjelmassa kävimme vasta illemmalla. Auditoriossa näytettiin Game of Thronesin 4. kauden toinen jakso, minkä jälkeen Martin kertoi työstään tv-sarjan parissa ja yleisö sai jälleen kysyä kysymyksiä. Tällä kertaa päätin että haluan kysyä kysymykseni liittyen hahmojen, paikkojen yms. nimiin, mutta mikrofonien kantajat eivät huomanneet meitä vaikka Seven ja MMW välillä viittoivat minun lisäkseni. Kerran vaikutti siltä että Martin huomasi meidät, mutta mikki vietiin silti toisaalle. Eipä siinä, muillakin oli hyviä kysymyksiä joihin saatiin hyviä vastauksia.

Seven Sansana ja Chooichi Margaeryna.

Päivän viimeinen ohjelma oli Masquerade, eli cosplay-näytös, johon päädyimme osallistumaan ihan lavan puolella. Aiemmin päivällä olimme miettineet, että löytyyköhän siihen tarpeeksi osallistujia, sillä cossaajia oli paikalla melko vähän. Kun sitten satuimme juttelemaan erään Lady Loki -cossaajan kanssa, hän kertoi osallistuvansa näytökseen ja rohkaisi meitäkin osallistumaan. Siitä sitten päädyimme ilmoittautumaan. Minä, Seven ja Chooichi osallistuimme ryhmänä, kun kerran kaikki cossasimme Game of Thronesista. Kisaan olisi voinut valmistella esityksen, mutta kun tällä lailla ex tempore osallistuttiin niin päätimme käydä vain poseeraamassa. Tämäkin oli aika jännä juttu minulle, kun en ole koskaan aiemmin käynyt lavalla missään conissa. Onneksi tämä oli aika matalan kynnyksen juttu, ei ollut minkäänlaista ennakkotuomarointia tai mitään, ainoastaan pikainen lavalla käynti.



Ennen näytöstä juttelimme muiden osallistujien kanssa, mikä oli ihan hurjan kivaa. Kaikki olivat todella mukavia. Samalla huomasi, kuinka erilainen cosplaykulttuuri on heti manner-Suomen ulkopuolella, sillä muutama tyyppi yllättyi kun mainitsimme tekevämme puvut itse.

Näytöksessä oli mukana parikymmentä osallistujaa, ja varmaankin kaikki olivat ilmoittautuneet mukaan hetken mielijohteesta kuten mekin. Tai ainakaan kellään ei ollut muutamaa repliikkiä kummempaa esitystä. En jännittänyt omaa vuoroa yhtään niin paljon kuin luulin, ja ihan hyvin se taisi mennä. Lopuksi kävimme kaikki lavalla ryhmäkuvassa. Kun olimme poistumassa, viereeni ilmestyi osallistuja jolla oli pieni lohikäärmekäsinukke. Pitihän sitä vähän jäädä silittämään siihen lavan reunalle.

Osallistujien ryhmäkuva, kuvaaja Henry Söderlund.


Kun yleisö oli poistunut, otimme kaikkien GoT-cossaajien kanssa yhteiskuvan lavalla. Jäimme myös joksikin aikaa juttelemaan aulaan muutamien cossaajien kanssa ja taisimme päätyä kuvattaviksi johonkin ahvenanmaalaiseen lehteen.



Näytöksen jälkeen lähdimme hotellille ja vaihdoimme vaatteet. Kävimme taas pyörähtämässä iltabileissä, ja tällä kertaa viivyimme hiukan pidempään. Väsymys tosin painoi aika raskaasti ja lähinnä torkuin MMW:n kanssa sohvalla. Lisäksi baarimikko teki minulle väärän drinkin, ja haluamani drinkin sijaan sain jotain hyvin viinaista, josta en kehdannut enää tiskiltä lähdettyäni valittaa.

Sunnuntaina nukuttiin taas hiukan pidempään. Emme laittaneet cosseja päälle, joten aikaa piti varata vain pakkaamiseen ja aamupalaan.

Asialliset kuvat loppuvat kesken, joten bonuskuvia olkaa hyvät.

Suuntasimme jälleen auditorioon, tällä kertaa ohjelmaan World of Ice and Fire Discussion, jossa kirjan tekijät Martin, Elio M. Garcia ja Linda Antonsson kertoivat kirjan kokoamisesta. Mielenkiintoinen ohjelma jälleen.

Myöhemmin iltapäivällä kävimme MMW:n kanssa Star Trek: Future Imperfect -luennolla, jossa tutkittiin LGBT-teemojen käsittelyä viidessä Star Trek -sarjassa. Niin paljon kuin Star Trekista pidänkin, tässä suhteessa sarja on kyllä jäljessä.

Hih

Ennen päättäjäisiä kävimme vielä Revenge of the Daughter of the Bimbo Panel -ohjelmassa. Traumatisoiduin iäksi Spider-Manista ja Ducktalesista, mutta ihan hauskaa oli.

Päättäjäisissä kiiteltiin järjestäjät ja kunniavieraat, ja palkittiin cosplay-näytöksen voittajat: Lady Loki, Miss Darth Maul sekä Ri-kunin Bilbo Baggins. Paljon onnea voittajille!

Loppuillaksi menimme pelaamaan korttia, Skip-boa sekä Love Letterin Hobittiversiota hotellin baariin. Vähän väsyhäröilyksi meni. Smögöjä riitti kaikille.



Joskus myöhään lähdimme satamaan, ja laivaan päästyämme teimme pikaisen turistikierroksen ja menimme sitten nukkumaan. Aamulla matka jatkui Helsingin satamasta rautatieasemalle, sieltä Tampereelle ja Tampereelta jälleen junalla kotia kohti.



Archipelacon oli kyllä aivan mahtava kokemus. Maarianhamina on todella hieno paikka, tapahtuma oli ainakin minun nähdäkseni hyvin järjestetty, tilat sopivat tapahtumalle hienosti, ja ohjelmatarjonta oli todella hyvä. Ohjelmallisesti Archipelacon on varmasti paras con, jossa olen ollut. Kiinnostavia aiheita ja ohjelmanpitäjiä oli paljon, monet ohjelmat olivat paneelimuotoisia (mistä henkilökohtaisesti pidän) ja kunniavieraat olivat osallisina moneen ohjelmaan. Muutenkin kunniavieraat näkyivät paljon conkuvassa, sekä tapahtumapaikalla että iltabileissä.
Ne ihmiset, joiden kanssa tuli juteltua tapahtuman aikana olivat kaikki todella mukavia, harmi ettei useammalta tullut kerättyä mitään yhteystietoja.
Archipelacon oli aika selkeästi hieman vanhemman väen tapahtuma kuin muut conit, joissa on tullut käytyä. Ehkä siitäkin johtuen cossaajia oli todella vähän. Torstaina yksi tai kaksi, perjantaina me ja ihan pari muuta, lauantaina vähän enemmän (ehkä kolmisenkymmentä?) ja sunnuntaina muutamia. Olin vähän jännittänyt, että kuinka monta Danya conipaikalta löytyy, mutta yllättäen meitä oli vain kaksi. Paljon vähemmän kuin keskiverto animetapahtumassa, mikä on minusta aika hassu juttu.
Ainoa negatiivinen asia mikä reissusta jäi mukaan on tämä nuha, mistä en ole vieläkään päässyt eroon.
Jep. Todella onnistunut reissu ja hieno tapahtuma, menisin uudestaankin.



A short summary in English:

It's been a while since I returned home from Archipelacon, and what a fantastic convention it was. Everything seemed very well organized, there was a whole lot of interesting programme and the guests of honour were all amazing.
On Thursday me and my company (MMW, Seven, Chooichi and Joni) took a ship to Mariehamn, checked in to our hotel and went to see the opening ceremony, a panel and the concert.
The next morning we put on our cosplay costumes and headed for the convention site. I was cosplaying as Yang Xiao Long from Rooster Teeth's animated series called RWBY. We went to see a bunch of panels and lectures and in the meantime we played card games and mahjong, and took photos of our cosplays. Some of my photos can be seen scattered around that huge wall of Finnish text up there.
On saturday I cosplayed as Daenerys Targaryen from Game of Thrones. It was very exciting to receive George R.R. Martin's signature on my copy of A Game of Thrones while dressed up as a character he created. We also went to the GoT episode viewing and took part in the masquerade. I went on stage with my friends Seven and Chooichi, who were cosplaying as Sansa Stark and Margaery Tyrell. Being on stage wearing a cosplay costume was a new experience for me. However, it was really fun and all the other participants were awesome. I had such a good time chatting with them.
On Sunday we didn't bother with any cosplays since we wouldn't have our comfortable hotel room to change clothes in after the convention ended. We went to see a panel and two lectures and the closing ceremony. Around midnight we departed towards Helsinki.
All in all, I really liked being at Archipelacon and meeting new people. It certainly is one of the best conventions I have ever visited.

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Tutulla kokoonpanolla Animeconiin

Helei! Archipelaconin raportti on kuvia ja laaduntarkkailua vaille valmis, mutta ennen Animeconia se ei taida valmistua. Siksi suunnitelmat tähän väliin. Koska Archipelaconin ja Animeconin välillä taisi olla vajaat kaksi viikkoa aikaa, en lähtenyt tekemään mitään uusia asuja - etenkin kun onnistuin saamaan Ahvenanmaalta flunssan, josta en ole vieläkään parantunut. Ja pitihän sitä taas jotain töitä tehdä ja nauttia Suomen kesästä, jota kesti ruhtinaalliset kolme päivää. Kyllä sitä taas jaksaa tulevan syksyn ja talven. Eiku.

Ei mennä kuitenkaan asioiden edelle. Animeconiin mukaan lähtevät Archipelaconiin valmistuneet asut, eli Yang Xiao Long sekä Daenerys Targaryen. Molemmat asut olivat tosi mukavia päällä ja näyttivätkin vielä ihan kivoilta. Alla pari Maarianhaminassa otettua kuvaa, näitä on tulossa lisää kunhan saan raportin valmiiksi.





















En ole ihan varma siitä, kumpaa asuista käytän lauantaina ja kumpaa sunnuntaina. Riippuu conseurastani, katsotaan miten käy.

Korjattavaa asuissa ei ollut paljoakaan. Toinen Danyn vöistä piti korjata ja Yangin "proppien" (nuo käsissä olevat aseet, miksi niitä kutsuisin en tiedä) maalipintaa piti vähän korjailla. Pakkaaminen on vielä kesken ja Yangin vaatteet pitäisi silittää, mutta muuten kaikki on valmiina. Myöhemmin iltapäivällä startataan auto ja lähdetään ajelemaan Kuopiota kohti MMW:n kanssa. Toivottavasti löydetään perille ilman erikoisempia kommelluksia.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Lyhyesti Desusta ja Ahvenanmaan valloittajat

Heipä hei! Luvassa vähän kuulumisia Desuconista ja Archipelaconin suunnitelmia.

Desuperjantaina hyppäsin bussiin ja matkustin Tampereen kautta Lahteen. Conipaikalla pukuhuoneeseen ja Touka-cossi päälle. Cossisuunnitelmani tosiaan muuttuivat ihan pikkuisen tarkistaessani bussiaikataulut, sillä sunnuntai jäi niin lyhyeksi conipäiväksi bussiyhteyksien takia että ennemmin cossasin perjantaina.
Olisin halunnut käydä katsomassa Cosplay Tour Europe -dokumentin, mutta niin halusi moni muukin. Katselin vähän aikaa pikkuiseen saliin valuvaa ihmismassaa ja lähdin pois. Onneksi Seven ja Chooichi saapuivat paikalle samoihin aikoihin. Päädyimme kävelemään Hesburgeriin ja korkokengät tappoivat päkiäni.

Lauantaina pukeuduin Q:n vaatteisiin. Olin vähän pelännyt sarvien puolesta, että pysyvätkö ehjinä matkalaukussa. Onneksi huoli oli turha.
Lauantain ainoaksi ohjelmaksi jäivät cosplaykisat. Eurocosplay-karsinnassa oli ihan huikeita pukuja! Esityksetkin olivat pääsääntöisesti hyviä. Kolmen kärki erottui selkeästi edukseen. Ja välishow oli ehkä paras asia pitkään aikaan!
Lauantain muista ohjelmista Angel Sanctuary -keskustelupiiri olisi kiinnostanut, mutta jänistin, koska keskustelupiiri. Introvertti minussa oli vahvasti vakuuttunut, etten kuitenkaan keksisi mitään fiksua sanottavaa ja jos keksisinkin, niin en saisi sitä sanottua. Sitten olisin vain nolo hiljainen hengaaja. Nyt myöhemmin on harmittanut etten mennyt, koska niin hieno sarja ja olisin ehkä halunnut vain, nyyh.
Mitäs muuta lauantaista. Pelattiin korttia, joku tuntematon henkilö näytti korttitempun ja lupasi 2 euroa jos keksimme miten se tehdään. Jäi eurot saamatta.

Sunnuntai jäi itselleni hyvin lyhyeksi päiväksi ja muutenkin aika mitäänsanomattomaksi, kun ei ollut edes cossia. Seven ja Chooichi olivat töissä, joten hengasin aamupäivän yksin. AMV-kisaan oli tarkoitus mennä, mutta työvuorojen päättymiset ja muut osuivat niin ettemme menneetkään. Pelasimme vähän lisää korttia ja lähdin asemalle.

Kokonaisuutena Desucon oli ihan kiva. Mitään erikoista ei tullut tehtyä. Kiinnostavaa ohjelmaa oli aika vähän, etenkin verrattuna viime Frostiin jossa sitä oli melkein liiankin kanssa. Cossitkin olivat kierrätyskamaa niin ei tullut pidettyä mitään photoshoottia.


Sitten toisiin aiheisiin. Archipelacon lähestyy, hurjaa!
Huomenaamulla lähdetään laivalla kohti Maarianhaminaa. Olen jotenkin ihan tosi innoissani, sekä tapahtumasta että matkasta yleensä. En ole pitkään aikaan tehnyt mitään perus conireissua kummempaa matkaa, joten tämä tuntuu melkein ulkomaanmatkalta, haha. Kaiken lisäksi reissuun lähdetään parhaassa seurassa ja pari uutta cossiakin näkee päivänvalon! Kuulostaa melkein siltä kuin ompelisin cosseja jossain kellarissa. Mikä siis ei ole totta.

Desuconin jälkeen minun piti päästä suht nopeasti aloittamaan ompelut, mutta kun ei niin ei. Odottelin että lähtisimme isän kanssa käymään Turussa kun hänen pitää siellä työn puolesta käydä kuitenkin lähiaikoina, mutta nyt ei aikataulut oikein natsanneet. Lopulta ajoin itse Turkuun hakemaan ompelukoneeni. Cossintekoaikaa jäi viikko. Oho.

Ilmeisesti ajatustyö oli edennyt kuitenkin sen verran hyvin että cossin osat valmistuivat ihan hyvää vauhtia, ja nyt uskallan jo luvata että nämä kaksi blondia neitokaista nähdään Maarianhaminassa.



Yang Xiao Long (RWBY)

Vihdoin! Tätä on suunniteltu pitkään.
Silloin kun RWBY:sta julkaistiin ihan ensimmäisiä trailereita, MMW linkkasi minulle Weissin trailerin ja kertoi aikovansa cossata kyseistä hahmoa mikäli hahmo on vähintäänkin siedettävä varsinaisessa sarjassa. Traileri oli aika eeppinen, joten kun trailereita julkaistiin lisää niin päädyin katsomaan nekin. Yangin design ja asenne iskivät heti, ja informoin MMW:ta että todennäköisesti liityn seuraan sitten kun hän tekee RWBY-cossia. Kun itse sarja alkoi ja hahmoon pääsi tutustumaan paremmin, päätös varmistui.

Asun tekeminen on ollut pääsääntöisesti tosi kivaa ja kaikki on onnistunut ihan mukavasti, mikä oli vähän yllätys koska tosiaan pääsin aloittamaan ompelun viikko sitten. Mistään kiirepaniikki-itkuista ei ole ollut tietoakaan. Vähän kyllä turhauduin kun takin kaulus ei asettunut yhtään niinkuin halusin, eikä se siitä paljoa parantunut vaikka kuinka uhrasin sille aikaa. Mutta noh, näillä mennään. Voisin joskus vaikka harkita ihan oikeita kaavoja...

Peruukki olikin sitten vähän toinen tarina. Unohdin tilata peruukin aiemmin keväällä tehdessäni viimeisiä kouluhommia ja sitten tuli ongelmia Paypalin kanssa. Mokoma oli taas uudistunut ja minä olen sairaalloisen tarkka tiliasioissa. Lopulta MMW päätyi tekemään tilaushommat. Hiukan täytyi kiristellä hampaita kun rahaa kului nopeampaan postitukseen ja tullikin halusi osingolle, mutta lopulta karvalapsi on kotona. Ja se on niin ihana, että voin melkein unohtaa kuinka kalliiksi se tuli. Tiesin aika tarkkaan millaisen peruukin haluan, ja tämä on juuri sellainen. Kuten tapoihini kuuluu taisin hiukan epäonnistua otsatukan leikkaamisen kanssa, mutta ei se nyt ihan hirveä ole.

Ember Celican, eli noiden käsissä olevien aseiden, tekemiseen jäi aikaa yksi ilta. Vähän sen näköiset niistä tulikin.



Ja se toinen neitokainen.



Daenerys Targaryen (Game of Thrones)

Vähän epäilin etten ehdi kiitos kiireaikatauluni, mutta kyllä tämäkin nyt toteutuu! Ei tosin ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan, sillä suunnittelin tekeväni jonkin nätin mekon, mutta päädyin lopulta tähän.
Game of Thronesiin tutustuin pahasti jälkijunassa. Olen miettinyt tosi kauan, että tätäkin pitäisi lukea/katsoa mutta en ole saanut aloitettua. Lopullisen sysäyksen antoi sitten George R. R. Martinin saapuminen Archipelaconiin. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eiks jee? Kovin pitkälle en ole vielä päässyt mutta olen sen verran vaikuttunut, että kyllä tästä pitää cossi tehdä.

Danyn asun tekeminen on ollut jotenkin tosi kummallista. Toisaalta on suorastaan terapeuttista tehdä ensimmäistä kertaa asua, jossa siisti ja huoliteltu lopputulos ei ole se juttu - toisaalta aivoni kirkuvat että et sinä voi tätä näin tehdä. Välillä epäusko iski.

Olisi ollut kiva käyttää tähän autenttisia materiaaleja, eli kasapäin nahkaa, mutta se on niin kallista ettei budjettini taivu siihen. Korvasin kankaalla, joka toivottavasti imitoi nahkaa edes välttävästi. Ainahan voin sanoa, että kankaani cossaa nahkaa. Ai enkö? Ei sitten.



Tällä hetkellä asut ovat viimeisiä nappeja ja koristeiden kiinnityksiä vaille valmiit. Toivottavasti Ahvenanmaalla on hyvä sää, ettei tulisi kauhean kylmä näitä cossaillessa.

torstai 4. kesäkuuta 2015

Pohdintoja ennen Desua

Heipä hei pitkästä aikaa!

Nyt on hyvä hetki osoittaa elonmerkkejä kun Desucon on jo ihan nurkan takana. Vaikka jännitin pitkään kesän työtilannettani hankin kuitenkin desulipun ja majoituksen - ja hyvä että hankin sillä töitä ei nyt sitten olekaan kuin 1-2 päivänä viikossa. Hyvin ehtii conittaa. Archipelaconin lippu tuli myös hankittua jo aikaa sitten (tai oikeammin se hankittiin minulle, minulla on hyvin omatoimisia ystäviä). Nyt päädyin vielä hankkimaan Animeconin ja Traconinkin liput.

Kevät oli täynnä kaikenlaista oikeaan elämään liittyvää tekemistä ja päätinkin joskus maaliskuussa, etten aio ottaa mitään ylimääräistä stressiä siitä että Desuun pitäisi saada tehtyä uusi cossi. Jotain kankaita on tullut hankittua, mutta siihen se on sitten jäänytkin. Ihan tyhjin käsin olen.

Desu menee siis kokonaan kierrätyslinjalla. Pitkällisen pohdinnan jälkeen mukaan lähtevät Kupliissa debytoinut Touka Kirishima (Tokyo Ghoul) ja viime Traconiin valmistunut Q (C: The Money of Soul and Possibility Control) - joista ei kummastakaan ole vielä juttua tai kuvia blogissa, hups!

Touka pääsee ainakin sunnuntaipuvuksi, ehkä myös perjantaipuvuksi. Kuvan otti MMW.


Ja Q on lauantaicossi. MMW jälleen kameran takana.

Tällaisella kierrätyskokoonpanolla kohti Desua! Toivottavasti sää suosii, muuten tulee kylmä. Ainakin lauantaina.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Koulupoikakloonit Frostbitessa

Vähän aikaa mietin että kehtaanko lähettää tätä enää ollenkaan, mutta menköön kun kerran valmiina odotteli julkaisua. Aina tässä käy niin et kirjoitan raportin valmiiksi, totean et kirjoitinpa tyhmiä juttuja ja jätän julkaisematta. Sitten unohdan ja olen taas tähtitieteellisesti myöhässä, ja julkaisen saman tekstin jonka aiemmin tuomitsin kelvottomaksi. Koskaan en silti mitään opi.

Mutta Frostbite!
Kävi niin hassusti ettei minulla ole koko conista yhtäkään kuvaa. Ei omasta asusta, ei kenenkään muun asusta eikä myöskään conista yleensä. Koittakaa kestää tekstiseinää.

Ensin vähän cossista, koska en ehtinyt kirjoittaa siitä halaistua sanaa ennen conia. Yukiconin sunnuntaina siis juttelimme Sevenin kanssa siitä, miten meillä kummallakaan ei ollut mitään cossisuunnitelmia Frostiin. Jostain sitten tuli idea, että tehdään Code Geassista Lelouchin ja Suzakun koulupuvut. Aiomme muutenkin cossata tätä kaksikkoa joskus tulevaisuudessa, joten tämä oli vähän niinkuin varaslähtö. Sitä paitsi CG on hyvin mahdollisesti suosikkianimeni ikinä, joten miksipä ei.
Ongelmaksi muodostui se, että vajaan kuudensadan kilometrin välimatkalla on hankala tehdä täysin samanlaisia cosseja. Onneksi on puhelimet ja facebook.
Tämän näköinen poika.

Kankaiden ja nauhojen kanssa piti tyytyä Eurokankaaseen, että saimme molemmat hankittua samat materiaalit. Draamailimme näiden kanssa juurikin niin kauan että itse ompeluaikaa jäi viikko (eli oikeasti neljä päivää). Voi tuskaa, kun opiskeluhommiakin piti tehdä. En tuolla viikolla juuri syönyt tai nukkunut, mutta sainpa sekä cossin että koulutyöt tehtyä. Torstaina ennen conia juoksin ympäri Turkua etsimässä meille vyöt ja napit takkeihin.
Täytyy myöntää, etten ikinä ole kaavoittanut mitään ihan niin vapaalla kädellä kuin tämän takin, mutta ihme kyllä tekele näytti erehdyttävästi takilta ja jopa istui päälle nätisti. En ymmärrä.
Peruukki puolestaan oli varsinainen murheen aihe. Se kiilsi älyttömästi ja siinä oli eräs hyvin itsepintainen töyhtö. Kuuman veden, hiuslakan, talkin ja epätoivoisten suoristusrautakokeilujen jälkeenkin peruukki kiilsi ja töyhtöili kuin mikäkin kapinateini, mikä toisaalta sopi kuvioon niin hyvin että melkein teki mieli antaa olla. Loppujen lopuksi kiilto väheni jonkin verran ja töyhtö pysyi conissa siististi pinnin ja hiuslakan avulla, joten Aisu 1, peruukki 0.

Sitten siihen varsinaiseen con-raporttiin. Perjantaina hyppäsin luentojen jälkeen bussiin ja olin Lahdessa puoli kuuden aikoihin. Matkalla conipaikalle sekä rannekejonossa tuli juteltua muutamien hienojen ihmisten kanssa, mikä oli suorastaan saavutus kun ottaa huomioon miten ujo olen perusluonteeltani. Kävin kuuntelemassa Cosplayn markkinointiteoria -luennon sekä Metal Gear ja Hideo Kojiman maailma -luennon, ja viihdyin molemmissa mainiosti.
Luentojen jälkeen suuntasin majoitukseen, hengasin loppuillan majoitusvastaanotossa Sevenin kanssa ja teeskentelin kuuluvani kalustoon. Sitten jotenkin vahingossa hengasin siellä Sevenin työvuoron loppuun eli kolmeen asti. Hups?

Aamulla väsytti yllättävän vähän. Olen kai tottunut siihen että vaikka kuinka yrittäisin, nukun conimajoituksissa aina ensimmäisen yön huonosti. Odottelin Sevenin heräämistä ja söin viinirypäleitä aulassa, ja samalla päädyin taas keskustelemaan parin tyypin kanssa.

Emme pitäneet kiirettä conipaikalle lähtemisen kanssa, vaan laitoimme cossit rauhassa päälle viimeisten(?) joukossa pukuhuoneessa. Tunaroin ja sotkin housuilleni meikkivoidetta, jonka sain melkein siivottua pois. Frosticossini ovat varmaan kirottuja terveisin Gumin pitsaepisodi.

Tällä kertaa conissa oli paljonkin kiinnostavaa ohjelmaa. Halutessani olisin voinut juosta luennoilla melkein koko lauantain, mutta kaikkiin kiinnostaviin en kuitenkaan mennyt. Onneksi Desuconissa ohjelmia videoidaan aika tehokkaasti, niitä odotellessa.
Anime tieteen silmin taisi olla ensimmäinen luento jota lauantaina kävimme kuuntelemassa. Luento oli hauskaa seurattavaa, joskin silmään pistivät joidenkin lukuarvojen väärät yksiköt ja muutamat muut pikkujutut. Ei mitään isoja asioita, omaan silmään ne vain osuu herkästi kun kerran opiskelen luonnontieteitä yliopistossa.
Kävimme myös Ihmisen ja koneen rajapinnalla -luennolla, koska robotit ja etenkin kyborgit kiinnostavat aina. Luento oli selkeä ja hyvin informatiivinen.
Perinteiden mukaisesti löysimme tiemme myös cossikisaan. Esityskisan taso oli ainakin minun mielestäni korkea, ja hall cosplayt olivat myös mukavaa katsottavaa.

Loppuilta kului syödessä ja jutellessa. Vähän suunnittelimme että pitäisikö kerrankin piipahtaa iltabileissä, mutta viimeöinen valvominen alkoi tuntua illan mittaan ja päädyimme lähtemään majoitukseen.

Sunnuntai alkoi samanlaisissa merkeissä kuin lauantai, laitoimme cossit päälle emmekä pitäneet kiirettä conipaikalle lähtemisen kanssa. Sunnuntaista ei taaskaan taida olla paljoa sanottavaa, juttelimme muutamien tyyppien kanssa ja kävimme AMV-kisassa. Videoiden joukossa oli useampikin joista pidin, mutta tuomaristo hämmensi. Ymmärsinkö oikein, että kukaan tuomareista ei editoi itse? Olisin ymmärtänyt jos yksi tuomareista olisi ollut tällainen "tykkään katsoa youtubesta videoita" -tyyppi, mutta että kaikki?
Melkein menimme päättäjäisiin, mutta päätimme kuitenkin olla tosi ovelia, hakea laukut ja vaihtaa cossit pois ennen kuin narikassa ja pukuhuoneissa oli ruuhkaa.

Kokonaisuutena Frostbite oli kiva con. Olin myös ihan tosi tyytyväinen, koska olimme saaneet kiireaikataulusta huolimatta cossit valmiiksi. Koulupoikia myös tunnistettiin ihan kivasti. Erityisen hienoa oli kun muutama ihminen tuli conin aikana juttelemaan ja pääsimme kunnolla fiilistelemään sarjaa. Olitte tosi kivoja jee :D Törmäsimme myös muutamaan kaveriin, oli kiva nähdä teitäkin!

Näin loppukevennyksenä, hämmentävästi kerran meitä luultiin molempia Luluiksi ja kerran Suzakuiksi. Olimme varmaan kloonautuneet paremmin kuin luulimmekaan.

perjantai 27. helmikuuta 2015

Yukiconista, myöhässä mutta kuitenkin

Helei! Yukiconista on ehtinyt kulua jo pari viikkoa kuukausi kauan ja Frostikin on jo ohi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Conireissulle lähdettiin Liebe-Siegt-Allesin kanssa perjantaina iltapäivällä. Menimme bussilla Helsinkiin, ja Seven kävi siskonsa kanssa noukkimassa meidät asemalta. Koin illalla vakavaa tekemisen puutetta kun cossi oli valmis eikä tarvinnut tehdä mitään. Liian tottunut viimeisen illan kiireompeluihin?
Aamulla vaihdoin pyjaman pyjamaan (:D) ja sitten ajeltiin Espooseen. Jätimme auton kävelymatkan päähän conipaikalta niin ei tarvinnut maksaa parkkipaikasta. Näytin fiksuimmalta ikinä ruudullisissa pyjamahousuissa.

Olimme aika aikaisin liikkeellä, joten jouduimme odottelemaan ulkona ovien avautumista. Seven ja Chooichi urhoollisesti palelivat kanssamme, vaikka olisivat ohjelmanpitäjäbadgeillaan päässeet sisällekin.

Tähän väliin kuva sunnuntailta ettei mene tekstiseinäksi. Chooichi kuvasi, minä epätoivoisesti yritin vähän jälkikäsitellä.


Ovien avauduttua menin auttamaan Liebe-Siegt-Allesia pukuhuoneeseen hänen Lady Oscar-cossinsa kanssa. Cossinlaitto jäi hiukan kesken kun kiiruhdimme Sevenin pianokonserttiin ja leiriydyimme ihan eteen. Oikeasti vain kolmanteen riviin.
Muista ohjelmista lauantaina... noh. BioWare-luennon päädyin jättämään väliin, että pääsimme katsomaan luisteluesityksen ja sitten porukalla syömään. Suunnitelmissa oli palata ruokailusta juuri sopivasti cossikisaan.
Ei mennyt ihan putkeen. Cossikisa oli tuhottomasti myöhässä. Odottelimme toisessa kerroksessa ovien avautumista, ja järjestyksenvalvojat alkoivat järjestää jonoja niin että jäimme jotenkin jonon keskelle. Vaikka jonottaminen itsessään oli turhaa, jäimme kuitenkin paikoillemme koska kisan piti kuitenkin alkaa ihan pian. Lopputuloksena odotimme vaikka kuinka kauan, koska "kyllä sen kohta täytyy alkaa".
Ymmärrän kyllä hyvin että teknisiä ongelmia sattuu, ja siinä tehtiin ihan oikein että kisaa ei aloitettu ennen kuin oli varmaa että kaikkien kisaajien taustanauhat ja -videot toimivat ja kaikki olivat saaneet harjoitella. Silti harmitti kyllä vietävästi. Olin suunnitellut heti cossikisan jälkeen meneväni The Last of Us -luennolle, jota olin odottanut conin puheohjelmista kaikista eniten. Kaiken sen odottelun jälkeen en kuitenkaan halunnut jättää koko cossikisaa välistä, varsinkin kun paikkalippumme olivat kolmannelle riville. Katsoin paikoiltamme, että jos lähden kesken kisan niin vasemmalta puolelta jouduin häiritsemään vain muutamia ihmisiä kun taas oikealta joutuisin häiritsemään reilusti yli puolta riviä. Eihän siitäkään sitten mitään tullut, kun vasempaan reunaan tuli kuvaaja kameratelineensä kanssa. Kun olisi pitänyt lähteä, en millään kehdannut häiritä niin montaa ihmistä kuin poistuminen olisi vaatinut, joten ulisin hiljaa paikoillani ja seurasin kisaa loppuun asti.
Cossikisassa ei ollut mitään vikaa, esitykset olivat hyviä ja istuimme niin lähellä lavaa, että pukujakin pystyi tiirailemaan tarkemmin. Vähän hapan maku siitä kuitenkin jäi, mutta itseäni minun pitää tästä syyttää. Jos haluaa luennolle, menee luennolle ja jättää cossikisan väliin.

Illalla kävin kuuntelemassa vielä Metalli Ratas Kiinteä -luentoa, johon raahasin mukanani Sevenin ja Chooichin. Ainakin minulla oli siellä kamalan kivaa, ja se pelastikin paljon lauantai-illan fiiliksistä.

Pian luennon loppumisen jälkeen lähdimme takaisin Sevenille nukkumaan. Tai no. Taisimme pelata Trivial Pursuitia, syödä sipsejä ja huudattaa youtubesta animemusiikkia vaikka kuinka myöhään. Ei se mitään, se oli kivaa.

Chooichi kuvasi jälleen, alkeellinen kuvanmuokkaus omaa käsialaani.


Sunnuntaina laitoin taas Sarahin asun päälle, tällä kertaa Seven oli mukana Ellienä. Kävimme aamupäivällä katsomassa FFFightin, joka oli jälleen ihan mukiinmenevä. Myös cossikisa käytiin katsomassa. Asut olivat taas vaikka kuinka hienoja, melkein osattiin arvailla kärkikolmikoita.

Sunnuntaista ei taida olla paljoakaan sanottavaa. Vähän lyhyt päivä muutenkin, ja melkein kaikki aika meni noissa kahdessa ohjelmassa. Lopuksi otimme asuista pari valokuvaa ja juttelimme Frostin cossisuunnitelmista (tai oikeammin niiden puutteesta), millä olikin odottamattomia seurauksia. Niistä lisää ensi jaksossa eiku

Conin aikana rikoimme Sevenin kanssa karaoke-ennätyksemme, sillä kävimme laulamassa peräti kolmesti. Sain myös kuulla, että näytin Sarahin peruukissa Shingekin Erwiniltä, ja jouduin arvioimaan uudelleen pikkutyttölookini onnistumisen.

Kokonaisuutena Yukicon oli kuitenkin hauska ja mukavaa vaihtelua opiskeluarkeen ja edeltäneeseen joululomaan. Coneja oli ehtinyt tulla vähän ikävä.

Jeejee paras ja eeppisin kuva.

Nyt kun tämä on pois alta niin olisko Frostin raportti sitten seuraava? Toivottavasti ei mene ihan näin kauan ennen kuin saan sen kirjoitettua.